Ristiäiset

Ristiäisissä eli kastejuhlassa lapsi saa kasteen, jonka myötä hänestä tulee kotiseurakuntansa kirkon jäsen. Kastepäivä on tavallisimmin lauantai tai sunnuntai, mutta kastejuhlaa voidaan viettää minä päivänä vaan. Kirkkojärjestyksen mukaan lapsi tulisi kastaa kahden kuukauden kuluessa syntymästään. Ristiäiset voidaan järjestää kirkossa, kotona tai muussa sopivassa paikassa. Pappi varataan yleensä oman seurakunnan kirkkoherranvirastosta.

Papin kanssa käydään ennen ristiäisiä kastekeskustelu, jonka aikana sovitaan ristiäisiin liittyvistä asioista, kuten

- kastetelaisuuden kulku

- virret

- avustamistehtävät tilaisuuden aikana (esim. Raamatun ja rukousten lukeminen)

- kummit

Kummit

Kummius on kirkon ja vanhempien antama luottamustehtävä.

Kummiksi voi valita henkilön, joka

- kuuluu luterilaisenn kirkkoon

- on käynyt rippikoulun ja on konfirmoitu.

Pääsääntöisesti kastettavalla, myös aikuisella kastettavalla, tulee olla ainakin kaksi kummia. Kaste voidaan kuitenkin toimittaa erityisistä syistä, vaikka kastettavalla olisi vain yksi kummi. 

Uusien kummien lisääminen on mahdollista poikkeustapauksissa. Päätöksen ainoastaan yhden kummin nimeämisestä sekä kummin lisäämisestä kasteen jälkeen tekee oman seurakunnan kirkkoherra. Kummiutta ei voi vaihtaa eikä ottaa pois kastetilaisuuden jälkeen.

 

Kuvassa ristiäiset. Pappi kastaa kummin sylissä olevaa vauvaa.

Ristiäiset voidaan järjestää kirkossa, kotona tai muussa sopivassa paikassa. Lapsen tai aikuisen voi kastaa myös jumalanpalveluksen yhteydessä. Papin kanssa käydään ennen ristiäisiä kastekeskustelu, jonka aikana sovitaan ristiäisiin liittyvistä asioista. Seurakunnat varmistavat lapsen nimen laillisuuden, joten nimi tulee ilmoittaa seurakunnalle hyvissa ajoin, esimerkiksi juuri kastekeskustelun yhteydessä.

Ristiäisten järjestäminen

Kastetilaisuuden kulku vaihtelee sen mukaan, minkä ikäinen kastettava on. Usein kaste tapahtuu muutaman kuukauden kuluessa lapsen syntymästä. Kasteessa lapsi liitetään nimeltä kutsuen kristilliseen uskoon ja seurakunnan jäseneksi.

Ristiäisten kulku

Kummius on luottamustehtävä. Vanhemmat valitsevat lapselleen kummeiksi tärkeät aikuiset. Jokainen löytää oman tapansa olla kummi. Kastetulla lapsella tulee olla vähintään yksi kirkkoon kuuluva kummi.

Kummien valinta ja tehtävät